Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

"Parasta mitä voi tehdä toiselle 

ei ole jakaa hänelle rikkauksiaan

vaan saada hänet löytämään omansa"                           -Benjamin Disraeli-

    Referenssejä

 

Merja Hynynen on toiminut työnohjaajana vuodesta 2010 ja coachina vuodesta 2013 lähtien        erilaisissa julkisissa ja yksityisissä organisaatioissa. Johdon työnohjaajan pätevyyden (Master - CSLE) hän sai 2017. Asiakkaina on ollut yksilöohjauksissa esimiehiä, johtajia, yrittäjiä ja työnohjaajia. Ryhmäohjauksissa ohjausta ovat saaneet sekä perustyössä että johtamistehtävissä työskentelevät sekä kokonaiset työyhteisöt. Valmennukset ovat keskittyneet esimiestyöhön ja muutostilanteisiin.

 

Ohjausten asiakkaiden kaikki tiedot kuuluvat ohjaajan vaitiololupauksen piiriin. Jos tarvitset tarkempia referenssejä, niin ota yhteyttä. Ohessa asiakkailta arvioinneissa saatua palautetta:

       "Rauhallinen ote herätti luottamusta."

       "Työnohjaus oli selkeää, eteenpäin vievää ja ajankohtaisiin asioihin puuttuvaa."

       "Asiantuntemus ja käytös herätti positiivisen ilmapiirin."

       "Työnohjaus oli huomaavaista ja lempeää."

       "Työskentely ammattitaitoista."

       "Työnohjaajalla oli "herkät korvat". Kertaakaan ei tullut tunne, että olisin sanonut jotain                 täysin typerää, päinvastoin, koin että sanomisiani arvostettiin."

       "Työnohjaaja oli ymmärtäväinen ja ammattitaitoinen."

       "Ohjaaja oli aidosti kiinnostunut ohjaukseen osallistuvien asioista."

       "Ihanan rauhallinen ja kuunteleva työote."

       "Ohjaus herätti luottamusta, oli rauhallista ja selkeää."

       "Ohjaus oli käytännön läheistä ja keskittyi juuri minun työhöni."

       "Kaikki osallistujat huomioitiin tasavertaisesti."

       "Työnohjaus antoi rohkeutta tarttua hankaliin asioihin, toi vastuullisuutta ja lisäsi                           ymmärrystä perustehtävästäni."

       "Sain valmentajalta itseluottamusta, uskoa ja rohkaisua."

AJANKOHTAISTA

22.5.2018

Minut on nimetty Kainuun Yrittäjät ry:n sote-alan yrittäjien verkoston koordinaattoriksi. Verkoston tavoitteena on parantaa sote-alan yrittäjien mahdollisuuksia toimia muuttuvassa toimintaympäristössä (Maakuntauudistus, valinnanvapauslaki). Olen myös mukana Kainuun Yrittäjien edustajana työryhmässä, joka määrittelee palveluntuottajien kriteeristöä sekä varajäsenenä HB-palvelusetelipilotti-hankkeen ohjausryhmässä. 

"Sote-verkostotyön lisäksi koordinaattori toimii linkkinä valtakunnallisiin toimijoihin ja tuo hyviä käytäntöjä ja palvelumalleja Kainuuseen yrittäjien työhyvinvoinnin lisäämiseksi (esim. Yrittäjän tukiverkko -konsepti, jota ollaan toteuttamassa valtakunnallisesti SY:n toimesta)."

 ELI ....tavataan myös näissä merkeissä!

20.3.2018

Olemme käynnistäneet Työpaikkojen työhyvinvointiverkostossa kainuulaisen Työhyvinvointipäivän suunnittelun yhteistyökumppaneidemme kanssa. Mukana ovat jo Kainuun liikunta, OTE-hanke, VESOTE - hanke,  Kainuun Muistiyhdistys, Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset, yrittäjiä ja toimijoita Sotelta sekä eri kunnista. Toukokuun 24. päivä Kajaanissa, Suomussalmella ja Puolangalla on Työhyvinvointirastit - tapahtumat, joihin ilmoittautuminen avautuu huhtikuun aikana. Seuraathan ilmoitteua!

 

9.11.2017

Muutamalle uudelle ohjausprosessille on tilaa tammikuusta alkaen. Tarjolla on siis 

- johdon työnohjausta

- ryhmien ja työyhteisöjen työnohjausta

- työnohjauksentyönohjausta

- coaching esimiehille ja johtajille

- valmennuksia esimiestyöhön ja muutostilanteisiin

Ota yhteyttä niin arvioidaan yhdessä, olisiko yhteistyöstämme hyötyä juuri Sinulle!

 

20.10.2017

Olen Työterveyslaitoksen hallinnoiman Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston Kainuun yhdyshenkilö. Juuri nyt on meneillään eri-ikäisyyteen liittyvä työpajasarja. Kerron mielelläni lisää - ota yhteyttä!

 

16.9.2017

Opiskelut ovat takanapäin ja on aika palata ahkerammin työmoodiin! Ensimmäiseksi taitaa olla syytä kaivaa esille se muistilista, jossa on Blogi-aihioita ja siirtyä opiskelutehtävien sijasta kirjoittamaan blogia ;) .